Yksityisille liikkujille

Perhetreenit

Perhetreenit järjestetään kerran kuussa lauantaina. Hinta 10€/perhe. Perhetreeni sisältää tunnin ohjatun osuuden jonka jälkeen on mahdollista vielä jäädä omatoimisesti liikkumaan Areenalle. Voit halutessasi osallistua päivään myös omatoimisesti liikkuen esim. isomman lapsen kanssa. Salibandykenttä, pingispöytä ja kuntosali on käytettävissä myös klo 10-12 välisen ajan. 

Perhetreenien ohjattu osuus on perheen yhteinen treenihetki vauvoista leikki-ikäisiin. Tärkeintä on liikunnan ilo ja yhdessä tekeminen. Isompien lasten kanssa voi tulla Areenalle vaikka pelaamaan salibandya, sulkapalloa tai pingistä omatoimisesti, kuntosali on samaan aikaan vanhempien käytössä. 

Vaihtelevien sisältöjen kautta opettelemme mm. kehonhallintaa, erilaisia liikkumistyylejä, pallottelua sekä sirkustaitoja. Treenit sisältävät myös temppuratoja sekä aikuisten treenejä joissa lapset voivat olla mukana vastuksena tai leikkiä vierellä. 

Perhetreeneihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. 

Maksun voi tehdä verkkokaupan kautta valitsemalla tuotteeksi Perhetreenit, tai käteismaksu paikan päällä ohjaajalle. 

Perhetreenit klo 10.00-11.00 (ohjattu) 11.00-12.00 (omatoimi) 

Kauden 2025 Perhetreenit: 

18.1

8.2

29.3

26.4

24.5

Meiltä on mahdollista vuokrata lentopallohallia/salibandykenttää myös perheen omaan käyttöön viikonloppuisin ja kaikki temppuratavälineet kuuluvat vuokrahintaan. Lisätietoja pirjo@malmareena.fi

 

Hinnat:

Perhekortti (1-2 aikuista + lapset)10
Lapsikortti (kouluikäinen lapsi yksin)6