Kevään kurssiin saatiin lisäystä. Käynnistämme treeniryhmät raskaana oleville, sekä pienten lasten äideille. Ohjaajana terveydenhoitaja/äitiysliikuntavalmentaja Katariina Juntunen.
Raskausajan treeniryhmä
Raskausaika tuo tullessaan paljon uutta ja ihmeellistä. Oma muuttuva keho saattaa tuntua vieraalta ja suuri osa odottajista pohtiikin turvallisia tapoja liikkua raskaana.
Raskausajan toiminnallisissa treeneissä keskitymme vahvistamaan kehoa monipuolisesti läpi raskauden. Treeneissä hyödynnetään kuntosalin varustelua monipuolisesti aina kuminauhoista ja kahvakuulista käsipainoihin ja boxeihin sekä vapaisiin painoihin. Vahvistamisen lisäksi keskitymme myös rentouden ja liikkuvuuden lisäämiseen ja syvän tuen löytämiseen.
Kurssille voit osallistua missä vaiheessa raskautta tahansa, treenejä voidaan varioida jokaisen henkilökohtaiseen tilanteeseen sopiviksi.
Tule siis juuri sellaisena kuin olet. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa liikuntataustaa tai kokemusta kuntosalitreenaamisesta. Tärkeintä on, että haluat voida hyvin ja löytää nautintoa liikunnasta myös raskausaikana.
Kurssi sisältää 12 ohjattua treenikertaa Malm areenan kuntosalilla.
Lisäksi saat kotiin ohjeet kahteen matalalla kynnyksellä tehtävään raskausajan treeniin.
Nähdään treeneissä!
Katariina @katariinankanssa
Äitiysliikuntavalmentaja, terveydenhoitaja
Kurssi keskiviikkoisin klo 19.00-20.00
23.4-9.7 =12x
Hinta 120€
Ilmoittautumiset nettiajanvarauksen kautta aloituspäivämäärän kohdalle (23.4, näin olet ilmoittautunut koko 12x kurssille) tai sähköpostitse pirjo@malmareena.fi.
Äitien toiminnalliset treenit
Raskaus, synnytys ja arki pienen vauvan kanssa kuormittaa kehoa monin eri tavoin. Moni äiti pohtiikin, kuinka voisi turvallisesti lähteä vahvistamaan omaa kehoaan raskauden jälkeen.
Äitien toiminnallisissa treeneissä keskitymme vahvistamaan synnytyksen jälkeistä kehoa hyödyntämällä kuntosalin varustelua.
Keskitymme erityisesti liikkuvuuden ja rentouden lisäämiseen koko kehossa sekä lantionpohjan ja keskivartalon tuen vahvistamiseen. Treeneissä edetään nousujohteisesti ja liikkeitä on mahdollista varioida jokaisen henkilökohtaiseen tilanteeseen sopiviksi.
Voit osallistua treeneihin heti jälkitarkastuksen jälkeen tai vaikka synnytyksestä olisikin kulunut jo pidempi aika. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa liikuntataustaa tai kokemusta kuntosalitreenaamisesta. Tule juuri sellaisena kuin olet!
Vauvat ovat tervetulleita mukaan kannustusjoukoksi. Huomioithan kuitenkin oman lapsesi turvallisuuden kuntosaliympäristössä, mikäli hän liikkuu jo itsenäisesti.
Kurssi sisältää 12 ohjattua treenikertaa Malm areenan kuntosalilla.
Lisäksi saat ohjeet kahteen matalalla kynnyksellä toteutettavaan kotitreeniin.
Nähdään treeneissä!
Katariina @katariinakanssa
Äitysliikuntavalmentaja, terveydenhoitaja
Kurssi perjantaisin klo 17.00-18.00
25.4-25.7 (ei 23.5, 20.6) =12x
Hinta 120€
Ilmoittautumiset nettiajanvarauksen kautta aloituspäivämäärän kohdalle (25.4, näin olet ilmoittautunut koko 12x kurssille) tai sähköpostitse pirjo@malmareena.fi.