Kevään asiakaspalautekyselystä

Kiitos kaikille 67 vastaajalle!

Teimme helmikuussa asiakaspalautekyselyn nettikyselynä, jonne saimme mukavasti vastauksia.

Ohjaajat ja kurssit

Kursseihin ollaan edelleen tyytyväisiä ja suosituimmat kurssit jatkanevat syksylläkin. Joitain kursseja jää pois vähäisen osallistujamäärän tai kurssien kokonaan peruuntumisen takia – jos tulijoita ei ole, niin emme turhaan yritä varata tiloja ja ohjaajien kalentereista aikaa tällaisille epävarmoille kursseille. Täytämme mieluummin ohjaajien ja salien kalenterit varmemmin toteutuvilla kursseilla.

Ohjaajamme saivat jälleen paljon positiivista palautetta ja kiitosta! Palaute menee myös henkilökohtaisesti niille ohjaajille, jotka saivat erityismainintoja.

Toiveita tuli syksyä ajatellen jonkun verran. Niistä on keskusteltu ohjaajien kanssa ja jotain uusia kursseja tai tilajärjestelyjä tullaan tekemään. Valitettavasti kaikkia toiveita ei pystytä toteuttamaan, kun salitiloja vuokrataan myös seuroille ja yhdistyksille. Samoin ohjaajillamme on ohjauksia myös muualla, jolloin heidänkin kalenterien sumpliminen on yksi osa palapeliä. Joudumme tekemään erilaisia kompromisseja miettiessämme, miten syksyn kurssipaletti saadaan järjestymään: mahdollisimman laajaa liikkujaporukkaa mahdollisimman hyvin palvelevana kokonaisuutena.

Kurssimaksujen koettiin olevan melko lailla sopivalla tasolla. Aika pitkälle syksyllä mennään samalla hintatasolla kuin nyt.

Jatkamme myös hyväksi todettua kahden kurssin mallia syksyllä. Lasten ja nuorten kursseissa jatkamme yhden pidemmän kurssin kanssa, mutta hieman lyhyemmillä kursseilla.

Korvauskäytänteisiin 95% vastanneista oli tyytyväisiä. Muutamia mainintoja oli siitä, että on ollut positiivinen yllätys, että tällainen korvausmahdollisuus on ylipäätään olemassa. Korvauspäivistä on tykätty ja mahdollisuudesta mennä jonkun toisen kurssin tunnille, jos tilaa on. Tässä harmittavaa on ollut se, että toimisto on kertonut kurssin olevan täynnä, eikä asiakas ole saanut lupaa mennä korvaamaan. Kuitenkin jälkikäteen on kuultu, että tilaa olisi ollut kyllä, kun poissaolijoita oli. Tähän emme pysty toimistolla vaikuttamaan, kun ihmiset eivät poissaoloistaan meille yleensä ilmoita. Jumppaajien turvallisuuden ja tilojen rajallisuuden takia emme voi antaa lupaa ylimääräisille, jos kurssi on täyteen varattu.

Ilmoittautumiset, verkkokauppa, netti

Kursseille ilmoittautumisesta ja verkkokaupasta tuli jälleen palautetta. Käyttämäämme Tehden-järjestelmään on vielä tänä keväänä tulossa uudistuksia, mutta emme vielä tiedä tarkemmin, millaisia uudistukset ovat. Emmekä tiedä, miten ne vaikuttavat syksyn kurssien ilmoittautumiseen ja verkkokauppaan.

Tehdenin parempi skaalautuvuus myös parantaa nettiajanvarauksen ja verkkokaupan toimivuutta kännykällä käytettäessä.

Nettisivuissa on aina parannettavaa. Muutama selkeä virhe sieltä korjattiin heti, kun saimme tiedon niistä. Tehdenin uudistusten myötä katsomme, mitä muuta sivuilla pitäisi tehdä, jotta ne selkeytyisivät käyttäjäystävällisemmäksi. Hyviä ideoita otetaan aina vastaan!

Tilat

Tilojen osalta eniten kommentteja saimme jumppasalin pienuudesta sekä ilmanvaihdosta. Jumppasalia emme pysty suurentamaan. Ilmanvaihtoa ja lämpötilan säätöä selvitellään, miten tilannetta voidaan parantaa – toisille kun on liian kuuma ja toisille kylmä..

Eteisen kenkämeri sai taas mainintoja.. Vaikka hyllyillä olisi tilaa, moni silti jättää kenkänsä lattialle. Parempi kuitenkin, että kengät jäävät eteiseen, jotta niiden mukana tuleva märkyys ja kura jäävät eteiseen, eikä kulkeudu pukuhuoneisiin. Silti eteisessäkin jo sukat kastuvat. Tämä on sellainen asia, johon toivomme käyttäjiltä toimivia ideoita, miten tuota saisi parannettua!

Lentishalliin kulun helpottamiseen yritetään apua siitä, että jumppasalin ollessa tyhjänä, kuntosalilla olevat ryhmät voisivat käyttää sitä tilaa enemmän harjoittelussa hyödykseen.

Naisten pukuhuoneen ahtaudesta tuli muutama kommentti. Juoksusuoran päässä on olemassa toinen pukuhuone naisille, jota voi myös käyttää.

Muuta

Loppuun vielä pari palautetta:

”Paikkana aivan mahtava. Pidän ilmapiiristä, tunneista ja ohjaajista.”

”Kaikki ohjaajat huippuja.”

Tässä vielä linkki palautekoosteeseen: https://malmareena.fi/wp-content/uploads/2019/04/Asiakaspalautekysely-helmikuu-19.pdf